KSML: Pikavippien korkokatto voi aiheuttaa uusia ongelmia

Suurten, yli 2000 euron kulutusluottojen suosio voi pikavippien korkokaton myötä nousta, arvioi Takuu-Säätiön asiantuntija Minna Mattila Keskisuomalainen-lehden haastattelussa. Uusi laki rajoittaa alle 2000 euron pikavipeistä perittäviä korkoja. Lain myötä todellinen vuosikorko saa olla korkeintaan viitekorko lisättynä 50 prosentilla. Tällä hetkellä vuosikorot ovat tavallisimmin useita satoja prosentteja, pienimmissä lainoissa jopa tuhansia prosentteja. Korkojen rajoittamisella eduskunta pyrkii vähentämään pikavipeistä johtuvaa ylivelkaantumista. Laki tulee voimaan aikaisintaan keväällä. Ylivelkaantumisongelmien vähentyminen on kuitenkin kyseenalaista, jos laki johtaa suurempien kulutusluottojen määrän lisääntymiseen. – Jännittyneinä odotamme, käykö niin, että ihmiset ottavat sitten entistä enemmän isompia eli yli 2000 euron pikaluottoja. Ylärajaa luotoille ei ole, Mattila kertoo. Takuu-Säätiö muun muassa neuvoo ylivelkaantuneita ja takaa järjestelylainoja. Lain myötä pikavippiyritysten on keksittävä uusia keinoja tehdä voittoa. Mattila uskoo, että pikavippiyritykset pystyvät kasvattamaan suurempien luottojen suosiota. KSML:n mukaan nyt otetaan entistä pienempiä vippejä, mutta entistä useammin. Keskimääräinen pikavippi oli viime vuonna vähän alle 300 euroa. Pikavippien pienet summat tarkoittavat, että ylivelkaantuneet hakevat apua aikaisempaa nopeammin. Myös velkajärjestely on halventunut.

  Oikeusministeriö tyrmäsi positiivisen luottotietorekisterin

Uutisia sivustolta